Vuoden Bioanalyytikko 2019 - Johanna Huohvanainen

Vuoden Bioanalyytikko 2019

Suomen Bioanalyytikkoliitto ry on valinnut vuoden 2019 bioanalyytikoksi Johanna Huohvanaisen Joensuusta. Valinta julkistettiin 10. – 11.10. 2019 järjestetyssä valtakunnallisessa Laboratoriolääketiede ja näyttely 2019 tapahtumassa Helsingissä.

Vuoden bioanalyytikko valitaan vuosittain hakemusten perusteella. Ehdotuksia voivat tehdä liiton jäsenet, työyhteisöt, taustayhteisöt tai alueyhdistys. Valinnan tekee hakemusten perusteella liiton hallitus.

Johanna työskentelee tällä hetkellä ISLABissa Joensuussa kliinisellä kemialla. Johanna toimii myös laboratorion hygieniavastuuhoitajana ja on henkilöstön edustaja ISLABin johtoryhmässä. Hän on ahkerasti monessa mukana ja tuo hienosti henkilökunnan mielipiteet esille edustustehtävissään. Ehdotuksen mukaan Johanna on ollut hyvänä esimerkkinä muille, kuinka pienemmilläkin paikkakunnilla voi kehittää uraansa. Hän on kunnostautunut työssään ja ammatissaan sekä kliinisen laboratoriotyön kehittämisessä. Johanna on toiminut ansiokkaasti ammattikuntansa edustajana ISLABin johtoryhmässä. Johannan monipuolinen osaaminen työelämässä ansaitsee tunnustusta, minkä vuoksi hän ansaitsee olla vuoden 2019 Vuoden Bioanalyytikko.