Vuoden Bioanalyytikko 2015 - Liisa Lehto

Suomen Bioanalyytikkoliitto ry on valinnut vuoden 2015 bioanalyytikoksi Liisa Lehdon Oulusta. Valinta julkistettiin 8.-9.10.2015 järjestetyssä valtakunnallisessa Laboratoriolääketiede ja näyttely 2015 -tapahtumassa Helsingissä.
 
Vuoden bioanalyytikko valitaan vuosittain hakemusten perusteella. Ehdotuksia voivat tehdä liiton jäsenet, työyhteisö, taustayhteisöt tai alueyhdistys. Valinnan tekee hakemusten perusteella liiton hallitus.
 
Liisa Lehdon valinnassa korostuivat sekä hänen pitkä työhistoriansa että jatkuva kouluttautumisensa. Liisa Lehto väitteli terveystieteiden tohtoriksi Oulussa vuonna 2014 aiheena vierianalytiikan laatu ja sen kehittäminen. Hän toimii päätyönään vierianalytiikan asiantuntijana Nordlabissa.
 
Liisa Lehto on toiminut aktiivisesti Pohjois-Suomen Bioanalyytikoiden alueyhdistyksessä. Hän on omalla esimerkillään kannustanut nuorempia bioanalyytikkoja ja laboratoriohoitajia kehittymään ja kehittämään laboratorioalaa.
 
Liisa Lehto on kirjoittanut lukuisia kansallisia ja kansainvälisiä artikkeleita ja julkaisuja tieteellisiin lehtiin sekä osallistunut oppikirjojen tekemiseen. Hän on vahvasti vaikuttanut siihen, että vierianalytiikan laatuun on alettu kiinnittämään enemmän huomiota.